SITF: Uutiskirje 2/2017
22.2.2017
Uutiskirje 2/2017Tässä Suomen ITF Taekwon-Do ry:n hallituksen tuorein uutiskirje! Helmikuun 2017 uutiskirjeessä ovat aiheina muun muassa SM-kilpailujen tulokset, maajoukkuevalinnat sekä tulevat tapahtumat. |
SM-kilpailutToistaiseksi liiton historian suurimmat SM- ja Helmi Cup -kilpailut järjestettiin Tampereen kupeessa Pirkkalassa 4.–5. helmikuuta. Kilpailuihin osallistui lähes 300 innokasta harrastajaa alkeiskurssilaisista maajoukkueurheilijoihin. Tasokkaan kisaviikonlopun tulokset voit lukea täältä. |
MaajoukkueMaajoukkuejaos on liiton hallituksen tuella tehnyt urheilijavalinnat kevään 2017 Euroopan mestaruuskilpailuja varten. Kilpailut järjestetään tällä kertaa Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa.Onnea kaikille valituille! Katso kevään maajoukkueen kokoonpano täältä. |
Liiton kasvustrategia eli ns. Norjan malliLiitto kehittää toimintaansa Norjan mallin mukaisesti. Syksyllä 2016 norjalainen mestari Per Andresen kutsuttiin kertomaan seurojen edustajille miten norjalainen 16 000 harrastajan liitto toimii. SITF:n seurat totesivat, että liiton on kehitettävä koulutusjärjestelmää ja tuettava seuroja kohti nykyistä laadukkaampaa, pitkäjänteisempää ja toisaalta innostavampaa Taekwon-Don harrastamista.Lähitulevaisuuden tavoitteet Vaihe 1 Opettajajaoksen perustaminen - toteutunut syyskokouksessa 2016 ja opettajakokous on jo pitänyt ensimmäisen tapaamisen SM-kisojen yhteydessä. Opettajajaos vastaa liiton lajillisista linjauksista ja päätöksistä. Vaihe 2 Seuraavat askeleet on mietitty hallituksen ja valiokuntien workshopissa 7.1.2017
|
SITF KevätkokousSuomen ITF Taekwon-Do ry:n sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Tampereella 13.5. Tampere Cupin yhteydessä. |
KalenteriMuista muun muassa seuraavat tapahtumat1.–5.3. ITF Convention, Benidorm 4.–5.3. A-junioreiden maajoukkueryhmän leiri, Tampere, Varalan urheiluopisto 4.–5.3. Partille Open, Göteborg 11.–12.3. I-tason junioriohjaajakoulutus, Tampere. Lisätietoa 11.3. Tuomarikurssi, Tampere. Lisätietoa 18.–19.3. Legend's seminar: Master Mark Hutton, Tampere. Lisätietoa 25.–26.3. TKD Akatemian kevätleiri, Oulu 31.3.–2.4. Maajoukkueleiri, Tampere, Varalan urheiluopisto 1.–2.4. I-tason junioriohjaajakoulutus, Tampere. Lisätietoa 20.–23.4. EM-kisat, Sofia, Bulgaria 13.5. Tampere Cup 13.5. SITF Kevätkokous, Tampere 9.–11.6. European Cup, Varsova, Puola 9.7. SM-viikko, Tampere 25.–26.8. Master Van De Mortel seminaari, Rovaniemi 9.–10.9. ITF pioneers seminar: Supreme Master Kim Bok Man, Tampere 29.9.–1.10. Maajoukkueleiri, Varala 9.–16.10. MM-kilpailut, Dublin, Irlanti 28.–29.10. SITF:n 30-vuotisjuhlaleiri/Kansallinen tekniikkaleiri, Oulu Katso lisätiedot tapahtumakalenterista. HUOM! Muistakaa ilmoittaa seuranne tapahtumista hyvissä ajoin liiton hallitukselle, niin saadaan tiedot kalenteriin ja vältytään päällekkäisyyksiltä. |
LisenssitVaikka lisenssikausi alkaa olla jo puolivälissä, lisensseistä on syytä edelleen tiedottaa seurojen jäseniä, ja erityisesti syksyn peruskurssilaisia. Lisenssikausi on 1.9.2016–31.8.2017. Lisenssimaksujen seurantaa tehdään muun muassa vyökokeiden, kilpailujen, leirien ja koulutusten yhteydessä. Ohessa on esitelty pienin kuvauksin eri vaihtoehdot, jotta sopivan lisenssin valinta olisi helpompaa. Lisätietoa ja lisenssin hankkiminen täältä. |